torstai 27. helmikuuta 2014

Martinus Lutherus & Iohannes Bugenhagius: litterae


Lucas Cranach vanhempi, Martin Luther,
1529
Martin Luther (1483-1546) lienee melko tuttu historiallinen hahmo. Hän aloitti evankeliseen liikehdintään johtaneet tapahtumat kirjoituksillaan 1510-luvun lopulla ja profiloitui pian evankelisen liikkeen johtoon. Luther oli äärimmäisen tuottelias kirjoittaja, ja monet hänen kirjoituksistaan nousivat käytännön elämän tarpeista käsin. Lutherin kirjeet ovat erityisen mielenkiintoinen tutkimuskohde paitsi arkisen elämän kuvaajina, myös ikkunana Lutherin tapaan sanoittaa asioita tietyissä konteksteissa.

Ensimmäinen käsiteltävä kirje on osoitettu Stephan Rothille ja se käsittelee Rothin vaimoa. Implisiittisesti kyse on muun muassa Lutherin tavasta sanoittaa sukupuolirooleja. Stephan Roth oli mennyt naimisiin Ursula Krügerin kanssa vuonna 1524 Wittenbergissä. Alkuvuodesta 1528 Roth sai töitä Zwickausta, mutta hänen vaimonsa kieltäytyi seuraamasta häntä sinne.  Roth pyysi vaimoaan keskustelemaan asiasta Lutherin kanssa, mutta tämä ei noudattanut kehotusta. Tästä suivaantuneena Lutherin kirjoitti kyseessä olevan kirjeen Rothille, minkä jälkeen Rothin vaimo muutti kuin muuttikin Zwickauhun.

Toisessa kirjeessä marraskuulta 1527 Luther kirjoittaa Wittenbergin kuulumisia ystävälleen Justus Jonakselle. Kirjeessä käsitellään muun muassa ruttoa, joka riehui parhaillaan Wittenbergissä, sekä Lutherin perheen ja tuttavien terveydentilaa. Luther itse oli kärsinyt jo kesällä 1527 sairaudesta, johon hän luuli kuolevansa. Kyseessä olevan kirjeen perusteella näyttää siltä, että sairastelu ja masentuneisuus ei ollut hellittänyt edelleenkään.

Lähteet:

Bebermeyer, Gustav & Clemen, Otto: Vorbemerkungen. – D. Martin Luther’s Werke. Kritische Gesamtausgabe. Briefwechsel, 4. Band, Briefe 1526 –1528, 276, 442. (1933)

Tappert, Theodore G. (transl. & ed.):  Luther: Letters of Spiritual Counsel. Philadelphia: Westminster Press, 277. (1960)

Roper, Lyndal: ”To His Most Learned and Dearest Friend”: Reading Luther’s letters. – German History, vol. 28:3 (2010), 293. 

Tekstit

Aluksi luetaan kirje 1253 ja sitten kirje 1165. Voit ladata johdannon ja tekstit myös pdf-muodossa. Suomennokset ovat tekstien jälkeen ja myös ne saa tästä pdf-muodossa

[1253]
D. Martin Luther’s Werke. Kritische Gesamtausgabe.
Briefwechsel, 4. Band, Briefe 1526 –1528
Absender: Luther, Martin
Absender: Bugenhagen, Johann
Empfänger: Roth, Stephan
1528

[Seite 442]
[1] Gratiam et pacem in Christo cum autoritate in uxorem tuam! [2] Nondum venit ad me domina et hera tua, mi Stephane, quae obedientia [3] eius erga te mihi satis displicet. Deinde et tibi incipio subirasci, quod [4] mollitie animi tui e servitute christiana, qua illi debes prodesse, tyrannidem [5] ei parasti et hactenus aluisti, ut iam tua quoque culpa esse [6] videatur, quod illa sic audet in te omnia. Certe, quando sentiebas asinum [7] pabulo lascivire, hoc est, uxorem indulgentia et obsequio tuo ferocire, [8] oportuit te cogitare, Deo etiam debere te plus obedire quam uxori, hoc [9] est, ne permitteres maritalem autoritatem, quae gloria Dei est, ut Paulus [10] docet, ab ipsa contemni et conculcari. Satis enim est, eatenus exinanire [11] hanc gloriam Dei, ut servi formam accipiat; sed nimium est, eam prorsus 


[Seite 443]

[12] tolli, extingui et nihili fieri. Proinde vide, ut vir sis, et infirmitatem uxoris [13] sic feras, ne malitiam foveas, et dum nimio servis, gloriam Dei, quae in [14] te est, inhonores exemplo satis pernicioso. Facile autem discernere est, [15] an infirmitas aut malitia sit. Infirmitas feratur, malitia coerceatur. Infirmitas [16] secum habet promptitudinem discendi et audiendi saltem semel [17] in duodecim horis, malitia pertinaciam habet resistendi et perseverandi. [18] Ubi vero sentit malitiam pro infirmitate a te intelligi, quid mirum, si [19] pessima fiat? Et iam tua culpa Sathanae fenestram aperis in misero [20] vasculo, pro sua libidine te irridendi et irritandi et irritandi et omnibus modis [21] vexandi. Vir prudens es, et Dominus dabit, ut intelligas, quae loquor, [22] simul senties, quam ex animo tibi et illi consultum diaboloque repugnatum [23] velim. In Christo bene vale! Die Paschae anno 1528. 
[24] Martinus Luther.
[25] Ioannes Bugenhagius Pomeranus.

[1165]
Briefwechsel, 4. Band, Briefe 1526 –1528
Gustav Bebermeyer Otto Clemen
Absender: Luther, Martin
Empfänger: Jonas, Justus
1527

[Seite 276] [1] Doctori Iusto Ionae, Nordhusiae latenti.
[2] Gratiam et pacem in Domino! Quod scribam, non habeo sane, mi [3] Iona, ego, qui tempestate et pusillanimitate spiritus aegre spiro. Paene [4] fui perditus die Sabbathi, cum abortiret uxor Georgii Capellani, ipsaque [5] mox secuta prolem obiit, duplici morte, primum dolore puerperii, deinde [6] veneno pestis intoxicatior quam intoxicatissima; nec Christus tunc vel [7] lacrymas vel preces nostras pro ea servanda audivit; consolabatur utcunque, [8] quod optimo fine, id est plena fide et spiritu, migravit ad [9] Christum. Concussis igitur omnibus pavore, parochum cum sua familia [10] ad me accepi. Mea Ketha adhuc fortis est fide et sana corpore. Iohannellus [11] meus iam octiduo aegrotat, dubio morbo (ut fere suspicio huius temporis), [12] tamen dentium violentia dicitur et ita creditur. Post Capellani [13] uxorem heri et hodie nihil fuit funeris; Christus faxit, ut sit finis iste pestis. [14] In suburbano piscatorum iam quidem desiit pestis, incipiuntque denuo [15] nuptiae ibidem, et repetunt sua gaudia, sed nihil est, quod certi promittas. [16] Nam ante octiduum paene cesserat in civitate pestis, ut vix [17] singulis diebus singula essent funera, sed subito mutata aura intra [18] biduum erant uno die XII funera simul, licet infantes maxima pars. [19] Augustini uxor decubuit octiduo et amplius, apostemate intrinseco, [20] nec aliud quam pestem licet suspicari, revalescit tamen. Margaretha [21] Mochinna similiter apud me adhuc decumbit, menstrui dicitur esse [22] morbus, sed timetur esse pestis. Sic, si suspicionem spectes, in peste [23] media versor domi meae; si rem vero consideres, vita est et salus, licet [24] tentata. Orationibus tuis nos volo commendatos. Dorotheae maritus [25] obiit, ipsa utcunque salva, licet apostema pertinaciter stet indomitum, [26] neque cedens neque maturescens. Ketha mea te salutat, et causatur, cur [27] non advenias visitatum nos, cum in finibus nostris sit pax. Salutat te [28] Pomeranus, hodie cacator purgandus factus. Christus nobiscum, Amen. [29] 1527, feria secunda post Omnium Sanctorum.
[30] T. Martinus Luther.

Käännökset


WA BR 4, no 1253 suomennos

Armo ja rauha Kristuksessa sekä myös auktoriteetti vaimossasi [suhteessa sinun vaimoosi]. Sinun herrasi ja valtiattaresi ei ole vielä tullut minun luokseni, Stephanini, jonka kuuliaisuus [=tottelemattomuus] sinua kohtaan ärsyttää minua tarpeeksi paljon. Seuraavaksi alan olla melko ärsyyntynyt myös sinuun, joka olet sielusi heikkoudessa (pehmeydessä/feminiinisyydessä) tehnyt tyranniaa kristillisestä palvelusta, jonka olet hänelle velkaa hyödyttää???, ja pitänyt [sitä] yllä tähän saakka, niin että nyt näyttää olevan sinun syysi, että hän rohkeaa [vastustaa] sinua kaikessa.

Varmasti kun ymmärsit aasin olevan hillitön rehusta, se on, sinun ystävällisyytesi ja tottelevaisuutesi [takia] vaimosi käyttäytyy ylimielisesti, sinun olisi pitänyt miettiä, että olet ennemmin vastuussa ja tottelet (2 x pass.imperatiivi) Jumalaa kuin vaimoasi. Se on, ettet olisi sallinut aviopuolisolle [vaimolle sitä, että] hän halveksii ja polkee jalkoihinsa [aviomiehen] auktoriteetin, joka on Jumalan kunnia, kuten Paavali sanoo [1. Kor. 11:7: Miehen ei pidä peittää päätään, koska hän on Jumalan kuva ja heijastaa hänen kunniaansa. Nainen taas heijastaa miehen kunniaa.]. On nimittäin tarpeeksi, että olet tähän saakka tyhjentänyt [tehnyt turhaksi] tämän Jumalan kunnian ottamalla palvelijan muodon [vrt. Fil. 2:7: Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi.], mutta on liikaa, että se [kunnia] kokonaan lakkautetaan, tuhotaan ja tehdään ei-miksikään.

Niinpä katso[kin] että olet mies, [niin että] kestät vaimon heikkouden etkä suosi häijyyttä ja ettet ole saanut liiallisella palvelijuudella  aikaan vaarallista esimerkkiä ja sinussa olevan Jumalan kunnian epäkunnioituksen. On kuitenkin helppoa erottaa, onko kyse heikkoudesta vai häijyydestä. Heikkous siedetään, häijyys pidetään kurissa. Heikkouden kanssa [ihmisellä] on valmius oppimiseen ja kuuntelemiseen, ainakin yhden kerran kahdessatoista tunnissa, [kun taas] häijyydellä on piintyneisyys vastustamiseen ja itsepintaisena pysymiseen. Varmasti kun hän tajuaa, että sinä ymmärrät häijyyden heikkoudeksi, onko ihme, että hän muuttuu  mitä pahimmaksi? Ja on sinun syytäsi, että avaat Saatanalle ikkunan [tässä] heikommassa astiassa [vrt. 1. Piet. 3:7: Samoin te, miehet, eläkää vaimonne kanssa ymmärtäväisesti, muistaen, että hän on heikompi osapuoli.], [jolla on] hänen puolestaan halu pitää sinua pilkkanaan, ärsyttää sinua ja kaikin tavoin vaivata sinua. Olet järkevä mies ja Herra sallii sinun ymmärtävän mistä minä puhun. Samalla ymmärrät, kuinka haluan kantaa huolta teidän sieluistanne ja taistella paholaista vastaan. Näkemiin Kristuksessa! Pääsiäisenä vuonna 1528.

Martin Luther
Johann Bugenhagen


No 1253 englanninkielinen käännös (Luther’s Works)

Grace and peace in Christ, and authority over your wife! My dear Stephen: Your lord and mistress has not yet come to see me, and this her disobedience to you displeases me greatly. Indeed, I am beginning to be somewhat put out with you too, for by your softheartedness you have turned into tyranny that Christian service which you owe her, and you have hitherto so encouraged her that it would seem to be your own fault that she now ventures to defy you in everything. Certainly when you saw that the fodder was making the ass insolent (that is, that your wife was becoming unmanageable as a result of your indulgence and submissiveness), you should have remembered that you ought to obey God rather than your wife, and so you should not have allowed her to despise and trample underfoot that authority of the husband which is the glory of God, as Saint Paul teaches. It is enough that you yield this glory of God to such an extent that you take on the form of a servant, but when it is done away, wiped out, and reduced to nothing, this is going too far.
See to it, therefore, that you act the man. So bear with your wife’s infirmity that you do not encourage her malice and that by your excessive submissiveness you do not give a dangerous example and dishonor the glory of God that is in you. It is easy to tell whether her is infirmity or malice. Infirmity is to be borne; malice is to be counteracted. Infirmity carries with it a readiness to learn and to listen, at least once in twelve hours; malice is marked by obstinate resistance and persistence. When she observes that you mistake her malice for infirmity, there is no wonder that she gets worse. By your own fault you are now opening a window in this weaker vessel through which Satan can enter at will and laugh at you, irritate you and vex you in every way.
You are an intelligent man, and the Lord will enable you to understand what I write. At the same time you will recognize how sincerely I wish you to come to an agreement and Satan to be driven off. Farewell in Christ.

Martin Luther
Easter, 1528
John Bugenhagen of Pomerania


WA BR 4, no 1165 suomennos

Tohtori Justus Jonakselle, joka piileskelee Nordhausenissa. Armo ja rauha Herrassa! Sen, mitä kirjoitan, en tee terveenä, Jonakseni, minä, joka Hengen aikakaudella ja pelokkuudella hengitän vain vaivoin. Olin lähes toivoton sapatin päivänä [lauantaina], kun Georg Capellanuksen [Rörerin] vaimo sai keskenmenon, ja pian seurasi kuollutta lastaan. Kaksi kuolemaa, ensin synnytyksen tuska, sitten ruton myrkky, myrkytetty josta [tuli] myrkytetyin. Eikä Kristus silloin kuullut meidän itkuamme tai rukouksiamme suojellakseen heitä. Se antoi kuitenkin lohtua, että hän sai parhaimman lopun, se on, hän lähti Kristuksen luo täynnä uskoa ja henkeä. Sen vuoksi otin luokseni papit ja heidän perheensä [jotka olivat] kaiken pelon sekoittamia. Kethani on [ollut] tähän saakka vahva uskossa ja ruumiillisesti terve. Johannekseni on sairas jo kahdeksatta päivää (epäilen melkein näiden aikojen vaarallista tautia). Kuitenkin sanotaan [että se johtuu] hampaan puhkeamisesta ja sillä tavoin uskotaan. Capellanuksen vaimon hautajaisten jälkeen eilen ja tänään ei ole ollut kuolemantapauksia; Kristus suokoon, että se olisi tämän ruton loppu. Kalastajien esikaupungissa rutto on jo todella loppunut, ja hääjuhlat alkavat siinä samassa uudelleen ja he palaavat iloihinsa. Mutta mikään ei ole kuten varman lupaat [mikään ei ole varmaa?]. Nimittäin ennen kahdeksatta päivää rutto oli melkein loppunut kaupungissa, niin että joka päivä ei ollut yhtä kuolemantapausta, mutta yhtäkkiä kun tuuli käänsi suuntansa, oli yhtenä päivänä kahden päivän aikana kaksitoista kuolemantapausta kerralla, joista suurin osa oli lapsia. Augustinuksen vaimo on maannut [sairaana] kahdeksatta päivää tai enemmänkin, [hänellä on] sisäisiä märkäpaiseita, eikä muuta kuin ruttoa voi epäillä, edelleen se [epidemia] kasvaa hyvin. Margaretha Mochinna makaa samalla tavoin sairaana kuin minä, sanotaan [että] se on kuukausittainen tauti, mutta pelätään [että] se on rutto. Joten, jos havaitset epäilystä, [että] elän ruton keskellä [samoin kuin] perhekuntani, jos epäilet tämän asian todenperäisyyttä, [- -]. Haluan sinun rukouksillasi meidät kehotettavan [Jumalan haltuun]. [- -] Kethani tervehtii sinua ja vaatii selitystä, miksi sinä et tule tervehtimään meitä, kun alueidemme rajalla on rauha. Pomeranus, [jolle] tänään tapahtuu ulostaen puhdistautuminen, tervehtii sinua. Kristus on [olkoon] meidän kanssamme, aamen. 1527, Toinen päivä kaikkien pyhien päivän jälkeen.

Sinun, Martinus Luther


Sini Mikkolan puolesta

tiistai 18. helmikuuta 2014

Averroes Latinus: De causa finali

Averroes (1126–1198) oli yksi keskiajan islamilaisen maailman huomattavimmista filosofeista. Averroesta voidaan hyvällä syyllä kutsua renessanssi-ihmiseksi (joskin hän eli pari vuosisataa ennen renessanssia). Filosofian lisäksi Averroes oli esimerkiksi islamilaisen lain, teologian, lääketieteen, matematiikan, astronomian ja musiikin teorian asiantuntija. Averroes tunnettiin arabiankielisessä maailmassa nimellä Ibn Rušd, mutta nykytutkimuksessa hänet tunnetaan ensisijaisesti nimen latinalaisella versiolla.

Averroes kirjoitti arabiaksi. Hänen kirjoituksiaan käännettiin kuitenkin jo varhain myös latinaksi ja hepreaksi. Osa Averroeksen teksteistä on säilynyt vain latinankielisinä käännöksinä. Averroes tunnettiin keskiajan latinankielisessä maailmassa ennen kaikkea Aristoteleen kommentoijana. Kuvaavaa on, että kun Aristotelesta kutsuttiin tavallisesti latinankielisissä teksteissä yksinkertaisesti nimellä Filosofi (Philosophus), vakiintui Averroeksen kutsumanimeksi Kommentoija (Commentator). Myöhäiskeskiajalla oli yleistä kirjoittaa kommentaareja Aristoteleen teoksiin, mutta Averroes oli epäilemättä ansainnut asemansa Aristoteleen puolivirallisena kommentoijana ja puolestapuhujana. Averroes nimittäin kirjoitti kommentaareja lähes kaikkiin Aristoteleen saatavilla olleisiin teoksiin. Tärkeimpinä pitämiinsä Aristoteleen teoksiin Averroes kirjoitti sekä lyhyen, keskipitkän ja pitkän kommentaarin. Lyhyet kommentaarit olivat lähinnä tiivistelmiä Aristoteleen teoksista. Pitkissä kommentaareissa Averroes sen sijaan käsitteli Aristoteleen argumentaatiota yksityiskohtaisesti rivi riviltä.

Averroeksen julkilausuma pyrkimys oli kommentaareissaan toistaa vain ja ainoastaan Aristoteleen alkuperäinen opetus myöhemmistä virhetulkinnoista siivottuna. Averroeksen oppi-isäänsä kohtaan osoittama ihailu sai varsin huomattavat puitteet. Esimerkiksi pitkässä kommentaarissa Aristoteleen teokseen De anima Averroes kirjoitti, että Aristoteleessa luonto oli osoittanut, miten täydelliseksi inhimillinen järki voi tulla.

Monet myöhäiskeskiajan kristityt kirjoittajat katsoivat Aristoteleen erehtyneen eräissä uskontoon liittyvissä asioissa. Heidän mukaansa ajalla ja luodulla maailmalla on alku Jumalan luomistyössä. Aristoteles oli sen sijaan opettanut maailman olevan ikuinen. Esimerkiksi Tuomas Akvinolaisen mukaan tämä virhe ei kuitenkaan ollut erityisen moitittava, koska Aristoteleen johtopäätös oli luonnollisen järjen näkökulmasta perusteltu. Kristityillä teologeilla oli kuitenkin mahdollisuus tietää Jumalan yliluonnollisen ilmoituksen perusteella totuus maailman luomisesta. Averroeksen suhtautumistapa uskoon ja järkeen liittyvissä kysymyksissä poikkesi tästä. Averroeksen peruslähtökohta oli, että totuus ei ole koskaan ristiriidassa totuuden kanssa. Tämä yksi ja sama totuus oli ilmaistu niin Koraanissa kuin Aristoteleen teoksissakin. Koraanissa kuitenkin monet asiat kerrottiin siten, että yksinkertaisimmatkin ihmiset saattoivat ymmärtää ne. Aristoteleen teosten ymmärtäminen puolestaan edellytti sellaista filosofista oppineisuutta, jota suurimmalla osalla Averroeksen aikalaisista ei ollut.

Valitsemani tekstipätkä on Averroeksen pitkästä kommentaarista Aristoteleen Fysiikan toiseen kirjaan. Arabiankielistä tekstiä tästä kohdasta ei ole säilynyt. Latinan lisäksi teksti on sen sijaan olemassa myös hepreankielisenä käsikirjoituksena.

Teksti rakentuu kolmesta osasta: ensimmäiseksi on hiukan isommalla kirjasimella kirjoitettu Aristoteleen tekstipätkä (”Dicendum igitur primum…”). Seuraavaksi on kursiivilla kirjoitettu vaihtoehtoinen käännös samasta Aristoteleen kohdasta (”Oportet et nunc igitur loqui…”). Seuraava, tyypillisesti pidempi pätkä sisältää Averroeksen kommentaarin kyseiseen kohtaan (”Quia ista propositio est maxima…”)

Väitöskirjani aiheena on oppi Jumalan kaitselmuksesta myöhäiskeskiajan kristillisessä teologiassa. Aihetta käsiteltiin jonkin verran myös kommentaareissa Aristoteleen Fysiikkaan. Averroes on aiheeni kannalta kiinnostava sikäli, että myöhäiskeskiajan kristityt teologit lukivat tavallisesti Aristoteleen töitä rinnakkain Averroeksen kommentaarien kanssa. Averroes toteaa omassa kommentaarissaan, että Aristoteleen oppi luonnon päämäärähakuisuudesta on tärkeä Jumalan kaitselmuksen ymmärtämisen kannalta. Muun muassa Tuomas Akvinolainen esitti saman ajatuksen omassa kommentaarissaan Aristoteleen Fysiikkaan. On siis hyvin mahdollista, että Akvinolainen omaksui tämän ajatuksen juuri Averroekselta.

Käyttämäni painos Averroeksen tekstistä on Venetsiasta vuodelta 1562. Se sisältää jonkin verran keskiaikaisissa käsikirjoituksissa käytettyjä abbreviaatioita. Toisin sanoen osaa sanoista ei ole kirjoitettu kokonaan, vaan ne on lyhennetty käytössä yleisesti olleen koodauksen mukaisesti. Alla on tekemäni transkriptio käsiteltävästä kohdasta, jossa nämä lyhenteet on avattu. On suositeltavaa verrata tekstiasua renessanssi-editioon, koska siten näkee, millaisia haasteita latinan lukijalla voi olla vanhojen lähteiden kanssa.

Lukupiirissä luetaan varsinaista Averroeksen tekstiä, joka siis alkaa alla kohdasta Quia ista propositio. Välittömästi seuraavaa Aristoteles-sitaattia ja -parafraasia ei ehditä aikataulusyistä kääntää, vaan siihen voi tutustua oheisen suomennoksen avulla.

Transkriptio ja käännös Averroeksen Aristoteles-sitaatista:

Dicendum igitur primum quidem quod natura earum causarum est, quae sunt propter aliquid, postea de necessario quomodo se habet in Physicis. Ad hanc enim causam reducunt omnes, quia cum calidum tale natura sit, et frigidum, et unumquodque talium: haec autem ex necessitate sunt, et fiunt, et apta natura sunt etenim etiam, si aliam causam dicant, solum tangentes valere fiunt, hic quidem litem, et amicitiam, ille vero intellectum.

Oportet et nunc igitur loqui primo de hoc, quod natura est de causis, quae agunt propter aliquid, deinde post loquemur de necessario, et quomodo se habet in rebus naturalibus, quae agunt propter aliquid. Omnes enim ad hanc causam reducunt, et dicunt quod calidum est tale, et frigidum est tale, et similiter unumquodque similium, necesse est ut ei generentur ista. Quoniam, et si imponunt aliud, et quidam dicit amicitiam, et litem, et quidam intelligentiam, tamen inspiciunt, sicut fulgur tantum, deinde dimittunt ipsum, et vadunt.

On ensiksi selitettävä, miksi luonto kuuluu päämääräsyihin ja tarkasteltava sen jälkeen sitä, millä tavalla välttämätön esiintyy luonnossa, sillä kaikki luonnontutkijat palauttavat asiat tähän syyhyn ja toteavat, että koska lämmin ja kylmä ja kaikki tällaiset ovat luonnostaan sellaisia ja sellaisia, määrätyt asiat ovat välttämättä olemassa ja syntyvät. Ja jos he puhuvat muusta syystä (yksi mainitsee ystävyyden ja riidan, toinen järjen), he vain koskettelevat sitä ja jättävät sitten syrjään. (Aristoteles. Teokset, Osa III Fysiikka. Suom. Tuija Jatakari & Kati Näätsaari. Helsinki: Gaudeamus 1992. s. 39)

Transkriptio ja käännös Averroeksen tekstistä:

Quia ista propositio est maxima et fundamentum in hac scientia, et in scientia Divina:
Tämä oppi on tärkeä ja perustava niin tässä tieteessä [so. fysiikka] kuin teologiassakin.

quoniam, si Naturalis non concesserit eam, negat principium finale, et negat materiam esse propter formam, ex quo sequitur ipsum negare agens:
Sillä jos luonnontutkija ei hyväksy sen totuutta, hänen on kiellettävä päämääräsyyn olemassaolo. Ja samoin hänen on kiellettävä aineen olevan olemassa muodon vuoksi. Tästä seuraa, että hän joutuu kieltämään muodon olevan toimija.

generans enim non generat, nisi propter aliquid, et similiter movens movet propter aliquid:
Mikään ei nimittäin generoi mitään paitsi jonkin päämäärän tähden ja samoin liikuttaja liikuttaa jonkin päämäärän tähden.

et, cum sequitur formam, sequitur necessario materiae naturam: et si non, nascitur casu, et sic non erit agens: aut, si erit, erit frustra:
Niin ollen kun on muoto, seuraa tästä välttämättä materian luonne: ja jos näin ei ole, se syntyy sattumalta eikä siten ole toimija. Tai sitten jos näin on, se on vailla merkitystä.

et similiter, si Divinus non concesserit eam, non poterit probare quod Deus habe solicitudinem circa ista, quae sunt hic,
Ja samalla tavoin jos teologi ei hyväksy tätä [päämäärän] periaatetta, ei hän voi todistaa että Jumala pitäisi huolta asioista, jotka ovat täällä [maailmassa].

ideo incoepit Aristototeles dicere quod natura agit propter aliquod(?), et quod ab hoc debet incipere hic,
Näin ollen Aristoteles puhuu aluksi siitä, että luonto toimii jonkin päämäärän vuoksi. Siksi myös tässä kommentaarissa on aloitettava tästä periaatteesta.

et postea loquetur de necessitate, ad quam Antiqui reducebant generationem, utrum sit in rebus naturalibus, et quomodo se habet ad causas, quae agunt propter aliquod(?).
Ja tämän jälkeen hän puhuu välttämättömyydestä, jota hänen edeltäjänsä pitävät asioiden syntymisen ominaispiirteenä. Ja hän kysyy onko luonnollisissa asioissa välttämättömyyttä ja millä tavalla se suhtautuu syihin, jotka toimivat jonkin päämäärän vuoksi.

Et hoc intendebat, cum dixit et quomodo se habet in rebus naturalibus, et cetera.
Ja tähän hän pyrkii sanoessaan ”millä tavalla välttämätön esiintyy luonnossa” ja niin edelleen.

Dicendum omnes enim et cetera id est omnes enim Antiqui reducebant, et cetera id est attribuebant omnia generabilia ad istam causam ex qua invenitur necessitas in rebus, et est materia.
Nimittäin kaikki hänen edeltäjänsä palauttivat kaikki syntyvät asiat tähän syyhyn, johon välttämättömyys asioissa perustuu, siis materiaan.

Dicebant enim quoniam ex necessitate calidi, et naturae frigidi, et humidi, et sicci necesse est invenire omnia ista generabilia,
He sanoivat nimittäin, että lämmön välttämättömyydestä ja kylmyyden olemuksesta ja kosteudesta ja kuivuudesta seuraavat välttämättä kaikki syntyvät asiat.

scilicet quod propter hoc, quod calidum innatum est admisceri cum frigido, et humidum cum sicco necesse est ut ab istis qualitatibus inveniant omnia generabilia sine aliqua causa extrinseca admiscente, et dante unicuique; enti completionem propriam.
Ja tämä johtuu siitä, että kun lämmin luonnossa sekoittuu kylmän kanssa, ja kostea sekoittuu kuivan kanssa, seuraa välttämättä, että näistä kvaliteeteista seuraavat kaikki syntyvät asiat ilman, että olisi mitään erillistä syytä niiden sekoittumiselle. Ja että kun nämä oletetaan oleviksi, seuraa tästä luonnon toteutuminen ja täydellistyminen.

Et similiter dicebant, quidam(?), quia calidum innatum est ascendere superius, frigidum descendere inferius, ideo calidum, cum ascendit ad superiora plantarum, fient flores, et folia: sicut esset, cum frigidum descenderit ad inferius, fient radices.
Ja edelleen he väittävät, että koska lämmölle on luontaista nousta ylös ja kylmälle laskea alas, siksi kun lämpö nousee kasvien ylimpiin osiin, syntyy kukkasia ja lehtiä: ja samoin kun kylmä laskeutuu kasvien alimpiin osiin, syntyy juuria.

 Et similiter faciebant de omnibus, de quibus nitebantur reddere causas actionum, quemadmodum nitebantur in hoc in generationem eorum.
Ja samalla tavoin he käsittelevät kaikkia asioita, jotka palautetaan syiden toimintaan, millä tavoin ne ovat riippuvaisia syiden generoitumisesta.

Eadem enim est dispositio de causis generationis, et de causis actionum qui enim attribuit generationem necessitati attribuit actiones necessitati, et qui attribuit eam fini intento attribuit generationem fini intento.
Nimittäin syntymisen ja toiminnan syiden järjestys on sama, sillä sen, joka pitää syntymistä välttämättömänä on pidettävänä välttämättömänä myös toimintaa. Ja sen joka sanoo, että toiminnalla on tavoiteltu päämäärä, on ajateltava samoin myös syntymisestä.

Et, quia quidam istorum dicunt agens esse in prima generatione mundi, non in omnibus generationibus, ut Empedocles amicitiam, et litem, et Anaxagoras intelligentiam,
Ja eräät Aristoteleen edeltäjistä sanovat, että maailman synty voidaan palauttaa jonkin toimijan toimintaan, mutta muiden asioiden syntyä ei. Empedokleen mukaan ystävyys ja riita ovat tällaisia toimijoita ja Anaksagoraan mukaan se on järki.

dixit: quoniam, et si imponunt illam(?) et dicimus quod isti homines reducunt omnia ad causam materialem, quia isti, et si ponunt causam aliam, scilicet agentem, ut Empedocles, et Anaxagoras, tamen modicum perceperunt eam,
Aristoteles sanoo  […] ja niin sanomme, että nämä ihmiset palauttivat kaiken materiaaliseen syyhyn. Ja jos oletetaan toinen syy, nimittäin vaikuttava syy, kuten Empedokles ja Anaksagoras, silti […]

et concesserunt eam in principio generationis, deinde dimiserunt eam in aliis rebus.
ja he hyväksyvät sen olevan asioiden syntymisen alussa ja sitten hylkäävät sen kaikissa muissa asioissa.

Mikko Postin puolesta

torstai 13. helmikuuta 2014

Franciscus Assisiensis: paupertas et virtutes

Giotto di Bondone, Franciscus saa stigmat,
1297-1299, Louvre
Varhaisen fransiskaaniliikkeen voidaan katsoa saaneen alkunsa Keski-Italian Umbriassa vuonna 1208, kun joukko seudun miehiä päätti alkaa elää yhteisten periaatteiden mukaisesti kiinnostuttuaan lepratautisia hoitaneen Franciscus Assisilaisen (n. 1181–1226) elämäntavasta. Fransiskaaninen köyhyyden ihanne palautuukin alunperin Fransciscuksen ja hänen seuraansa liittyneiden varhaisimpien veljien aloittamalle elämäntavalle. Miehet korjasivat kaupungin ränsistyneitä kirkkoja, hoitivat lepratautusia ja tulivat tunnetuiksi hyvinä työmiehinä. Heidän toimintansa tunnusomainen piirre oli, että he eivät tietyn vaiheen jälkeen enää suostuneet ottamaan työstään vastaan rahapalkkaa.

Fratres minores syntyi aikana, jolloin vanha feodaalijärjestelmä alkoi tehdä tilaa nousevalle kaupunkiporvaristolle. Talouskasvu oli erityisen voimakasta nykyisen Italian ja Saksan alueella. Assisin kaupunki alkoi vaurastua myymällä erilaisia tuotteita ja esimerkiksi Franciscuksen isä oli vauras kangaskauppias. Franciscus ja veljensä eivät innostuneet uudesta ajattelutavasta. Tämän vuoksi he nimittivät itseään sanalla minores – erotuksena ylhäisöstä (maiores) ja ilmaistakseen samastumisensa tavalliseen raskasta ruumiillista työtä tekevään kansanosaan. Samoihin aikoihin tapahtui muutoksia myös rahataloudessa ja rahan ymmärtämisessä. Aristoteelinen käsitys rahasta teki tilaa uudenlaiselle ajattelulle, jossa oli mahdollista esimerkiksi ”tehdä rahaa rahalla”. Valuuttakeinottelua esiintyi myös Assisissa.

Varhainen fransiskaaninen köyhyysajattelu on siis nähtävä tiettyä poliittista taustaa vasten historiallisessa kontekstissaan. Myöhemmin liikkeen vaalima ehdottoman köyhyyden ihanne synnytti merkittäviä yliopistollisia kiistoja esimerkiksi Pariisin yliopistossa ja Umberto Econ romaani Ruusun nimi kuvaa, miten spirituaalifransiskaanit olivat joutuneet Vatikaanin kanssa kiistoihin siitä, miten köyhyys (paupertas) tulee ymmärtää. Seuraavat Franciscuksen tekstit valaisevat, muun ohella, hänen käsitystään köyhyydestä.

Franciscuksen sepittämä Salutatio Virtutum eli Hyveiden tervehdys on säilynyt useimmissa varhaisissa käsikirjoituksissa, joista merkittävin on Assisi MS. 338 (13. vs). Teksti on Franciscuksen itsensä laatima ja sen mainitsee myös hänen ensimmäinen elämäkerturinsa Tuomas Celanolainen (IICel. §189). Joissain käsikirjoituksissa Salutatio Beatae Mariae Virginis eli Tervehdys autuaalle neitsyt Marialle esiintyy ikään kuin SalVirt:n lisäyksenä. Teksteillä onkin monia mielenkiintoisia yhtymäkohtia kuten sanan domina käyttö sekä SalBMV:n lopun tervehdys kaikille hyveille: ”… ja terve hänen äitinsä ja te kaikki pyhät hyveet, jotka armon ja Pyhän Hengen valaisun kautta vuodatetaan uskovien sydämiin tehdäksenne epäuskoisista uskollisia Jumalalle”.

Tekstien moniulotteisuutta lisää vielä sanojen salutatio, salvere ja salvare samankaltaisuus. Huomionarvoista on, että SalVirt esittää köyhyyden ikään kuin muiden hyveiden perustana tai edellytyksenä. Tästä syystä sitä voidaan lukea myös klassisen hyveopin kritiikkinä: SalVirt muun muassa hylkää aristoteeliset keskitien ja kohtuullisuuden ajatukset ja sanoutuu irti Aristoteleen Politiikka-teoksessaan esittämästä näkemyksestä, jonka mukaan hyvän tekeminen ja hyveiden harjoittaminen edellyttävät yksityisomaisuutta.

Köyhyyden ylistäminen jatkui vähäisimpien veljien keskuudessa Franciscuksen jälkeenkin. Tästä hyvänä osoituksena toimii nimettömän kirjoittajan laatima Sacrum Commercium eli Pyhä kauppa, jonka esipuhe kuvaa köyhyyden hyveen erinomaisuutta ja ensisijaisuutta muihin hyveisiin nähden. Teksti ajoitetaan kuudessa käsikirjoituksessa jopa vuoteen 1227, mutta myös jonkin verran myöhemmät ajoitukset ovat mahdollisia. Teos kuvaa allegorisesti Franciscuksen romanssia Rouva Köyhyyden kanssa alleviivaten köyhyyden autuaaksi tekevää vaikutusta ja ensisijaisuutta muihin hyveisiin nähden. Tekstin ”Rouva” eli Domina luo linkin myös molempiin tervehdyksiin.

Seuraavassa esitetään ensin molemmat tervehdykset ja romanssin esipuhe latinaksi sekä niiden jälkeen tervehdysten suomennokset.

Salutatio Virtutum

1 Ave, regina sapientia, Dominus te salvet cum tua sorore sancta pura simplicitate. 2 Domina sancta paupertas, Dominus te salvet cum tua sorore sancta humilitate. 3 Domina sancta caritas, Dominus te salvet cum tua sorore sancta obedientia. 4 Sanctissimae virtutes, omnes vos salvet Dominus, a quo venitis et proceditis.
5 Nullus homo est penitus in toto mundo, qui unam ex vobis possit habere, nisi prius moriatur. 6 Qui unam habet et alias non offendit, omnes habet. 7 Et qui unam offendit, nullam habet et omnes offendit (cfr. Jac 2,10). 8 Et unaquaque confundit vitia et peccata.
9 Sancta sapientia confundit satan et omnes malitias eius. 10 Pura sancta simplicitas confundit omnem sapientiam huius mundi (cfr. 1 Cor 2,6) et sapientiam corporis. 11 Sancta paupertas confundit cupiditatem et avaritiam et curas huius saeculi. 12 Sancta humilitas confundit superbiam et omnes homines, qui sunt in mundo, similiter et omnia, quae in mundo sunt. 13 Sancta caritas confundit omnes diabolicas et carnales tentationes et omnes carnales timores (cfr. 1 Joa 4,18). 14 Sancta obedientia confundit omnes corporales et carnales voluntates 15 et habet mortificatum corpus suum ad obedientiam spiritus et ad obedientiam fratris sui 16 et est subditus et suppositus omnibus hominibus, qui sunt in mundo, 17 et non tantum solis hominibus, sed etiam omnibus bestiis et feris, 18 ut possint facere de eo, quicquid voluerint, quantum fuerit eis datum desuper a Domino (cfr. Joa 19,11).

Salutatio Beatae Mariae Virginis

Ave Domina, sancta Regina, sancta Dei genitrix Maria, quae es virgo ecclesia facta et electa a sanctissimo Patre de caelo, quam consecravit cum sanctissimo dilecto Filio suo et Spiritu sancto Paraclito, in qua fuit et est omnis plenitudo gratiae et omne bonum. Ave palatium eius; ave tabernaculum eius; ave domus eius. Ave vestimentum eius; ave ancilla eius; ave mater eius et vos omnes sanctae virtutes, quae per gratiam et illuminationem Spiritus sancti infundimini in corda fidelium, ut de infidelibus fideles Deo faciatis.

Sacrum Commercium, Prologus

1 Inter ceteras preclaras et precipuas virtutes, que in homine locum et mansionem preparant Deo ac ad ipsum eundi et perveniendi viam excellentiorem (cfr. 1Cor 13,1) et expeditiorem ostendunt, sancta Paupertas quadam prerogativa omnibus eminet et singulari gratia aliarum titulos antecellit,
2 quoniam fundamentum omnium virtutum et custos ipsa est et inter alias virtutes evangelicas loco merito et nomine principatur.
3 Non est proinde quod cetere timeant descensum pluvie, adventum fluminum et ventorum flatum (cfr. Mat 7,25) ruinam comminantem, si super hanc basim fuerint stabilite;
4 et merito quidem, cum Filius Dei, Dominus virtutum et Rex glorie (cfr. Ps 23,10), speciali dilectione hanc adamaverit, quesierit, invenerit ac tenuerit, operans salutem in medio terre cfr. Ps 73,12).
5 Hanc in exordio predicationis sue velut lumen fidei portam intrantibus posuit et tamquam lapidem in fundamento domus primo iecit; et regnum celorum, quod alie virtutes in promissione accipiunt ab ipso, hec de ipso sine dilatione aliqua investitur.
6 Beati, inquit, pauperes spiritu, quoniam ipsorum est regnum celorum (cfr. Mat 5,3).
7 Digne prorsus eorum est regnum celorum qui nihil possident de terreno voluntate propria, spirituali intentione et desiderio eternorum. 8 Vivat necesse est de celestibus qui de terrenis non curat, et dulces micas, que cadunt de mensa (cfr. Mat 15,27) sanctorum angelorum, in presenti exilio felici palato deglutiat
9 qui, terrenis omnibus renuntians, omnia velut stercora (cfr. Phip 3,8) reputat, ut gustare mereatur quam dulcis et suavis est Dominus (cfr. Ps 33,9; 99,4 1Pet 2,3).
10 Que vera regni celorum investitio est et eterne possessionis in eodem regno securitas ac future beatitudinis quedam prelibatio sancta.
11 Propterea beatus Franciscus, tamquam verus imitator et discipulus Salvatoris, in conversionis sue principio ad sanctam paupertatem querendam, inveniendam atque tenendam omni studio, omni desiderio, omni deliberatione se dedit,
12 nil dubitans adversi, nil sinistri timens, nullum subterfugiens laborem, nullam corporis declinans angustiam, si tandem optio sibi daretur ut posset pervenire ad eam, cui Dominus tradidit claves regni celorum (cfr. Mat 16,19).

Hyveiden tervehdys

1 Terve, kuningatar viisaus, Herra sinua suojelkoon sisaresi pyhän yksinkertaisuuden kanssa. 2 Rouva pyhä köyhyys, Herra sinua suojelkoon sisaresi pyhän nöyryyden kanssa. 3 Rouva pyhä rakkaus, Herra sinua suojelkoon sisaresi pyhän kuuliaisuuden kanssa. 4 Pyhimmät hyveet, kaikkia teitä suojelkoon Herra, josta tulette ja johon olette matkalla.
5 Koko maailmassa ei ole ketään, jolla kuolematta voisi olla teistä yhtäkään. 6 Sillä, jolla on yksi ja joka ei toisia tahraa, on teidät kaikki. Ja joka yhdenkin tahraa, menettää kaikki ja jokaista loukkaa. 8 Ja kukin teistä hämmentää viat ja virheet.
9 Pyhä viisaus hajottaa Saatanan ja kaikki hänen pahansa. 10 Puhdas pyhä yksinkertaisuus hajottaa kaiken tämän maailman viisauden ja ruumiillisen viisauden. 11 Pyhä köyhyys hajottaa kaiken himon, ahneuden ja tämän ajan huolet. 12 Pyhä nöyryys hajottaa ylpeyden ja kaikki ihmiset, jotka ovat maailmassa, samaten kaikki, jotka ovat maailmassa. 13 Pyhä rakkaus hajottaa kaikki pirulliset ja lihalliset koettelemukset ja kaikki lihalliset pelot.
14 Pyhä kuuliaisuus hämmentää kaikki ruumiilliset ja lihalliset aikeet 15 ja pitää ruumiin kuoletettuna Hengen kuuliaisuutta varten ja kuuliaisuuteen hänen veljelleen 16 ja tekee ihmisen alamaiseksi kaikille maailman ihmisille, 17 eikä vain yksin ihmisille vaan myös eläimille ja pedoille, 18 jotta ne voisivat, niin kuin sen Herra niille ylhäältä antaa, tehdä hänelle niin kuin tahtovat.

Autuaan neitsyt Marian tervehdys

Terve Rouva, pyhä kuningatar, pyhä Jumalan synnyttäjä Maria, joka olet neitsyeksi tehty kirkko ja pyhimmän taivaallisen Isän valitsema, jonka hän on pyhittänyt pyhimmällä ja rakkaimmalla Pojallaan ja puolustajalla Pyhällä Hengellä, ja jossa oli ja on kaikki armon täyteys ja kaikki hyvä.

Terve hänen palatsinsa,
terve hänen majapaikkansa,
terve hänen kotinsa.

Terve hänen pukunsa,
terve hänen palvelijansa,
terve hänen äitinsä ja te kaikki pyhät hyveet, jotka armon ja Pyhän Hengen valaisun kautta vuodatetaan uskovien sydämiin tehdäksenne epäuskoisista uskollisia Jumalalle.

Lähteitä ja kirjallisuutta

Caietanus Esser, Opuscula Sancti Patris Francisci Assisiensis. Bibliotheca Franciscana Ascetica Medii Aevii. Tom. XII. Editiones Collegii S. Bonaventurae Ad Claras Aquas. Roma: Grottaferrata 1978.
Habig, Marion A. (ed.), St. Francis of Assisi. Omnibus of Sources. Chicago: Franciscan Herald Press 1983.
Teinonen, Seppo A., Franciscus Assisilainen. Kutsu Köyhyyteen. Kootut kirjoitukset. Helsinki: Kirjapaja 2005. Pyhä Franciscus ja Rouva Köyhyys. Helsinki: Kirjaneliö 1985.

Joona Salmisen puolesta

Lucifer Calaritanus: De regibus apostaticis

Lucifer Calaritanus (Caralis tai Calaris, nyk. Cagliari, Sardinia; käytän suomeksi sanaa Calarilainen), piispa ja sardinialaisten epävirallinen pyhimys, toimi paavin legaattina Milanon konsiilissa 355 jKr. Hänen jyrkän antiareiolainen esiintymisensä suututti keisari Constantius II:n, joka karkotti Luciferin valtakunnan itäosaan. Seitsemän vuoden aikana Lucifer vaelsi Syyriasta Egyptiin kirjoittaen matkalla ainakin viisi teosta Constantiusta vastaan. Palattuaan Sardiniaan hän meni antiareiolaisuudessaan niin pitkälle, että hänen seuraajansa joutuivat puolestaan lahkolaisten maineeseen (”luciferilaiset”). Luciferin teokset ovat todennäköisesti säilyneet vain hänen innokkaiden seuraajiensa ansiosta, muilla tuskin on ollut niihin suurta kiinnostusta; niiden teologinen substanssi on perin ohut. Lucifer ei osoita mitään ymmärrystä areiolaisia kohtaan eikä esitä argumentteja Nikean uskontunnustuksen tueksi – hän vain mustamaalaa vastustajiaan, ennen kaikkea keisaria.
Luopiokuninkaita (De regibus apostaticis) koostuu kertomuksista Israelin ja Juudan kuninkaista (ja muistakin johtajista), jotka tavalla tai toisella rikkoivat Jumalaa vastaan. Näitä esimerkkejä löytyy runsaasti Vanhan testamentin historiallisista kirjoista, joita Lucifer siteeraa hyvin runsaasti. Lucifer onkin tärkeä lähde näiden kirjojen tekstihistorian tutkijoille: hän on kirjoittanut teoksensa ennen Vulgatan ilmestymistä, mahdollisesti kääntäen itse Septuagintasta tai käyttäen käsiinsä saamiaan vanhalatinalaisia käännöksiä. Pisimmät sitaatit ovat kymmenien jakeiden mittaisia, ja lukuun ottamatta taipumustaan lyhentää tekstiä hieman, Lucifer siteeraa varsin sanatarkasti.
Halusin kääntää katkelman Luopiokuninkaista, sillä teen tutkimusta Luciferin sitaateista Kuninkaiden kirjoista. Luopiokuninkaita on tässä päälähteeni, joskin merkittäviä sitaatteja löytyy muistakin Luciferin teoksista. Raamatun tekstihistorioitsijoita moititaan joskus siitä, etteivät he tunne riittävästi käyttämiensä teosten sisältöä – tuijottelevat vain Raamatun sitaattien yksityiskohtia. Vaikka Luciferin teosten suomenkieliselle käännökselle tuskin koskaan tulee tarvetta, omassa käytössäni voi olla hyödyllistä, jos minulla on hänen tekstiään suomeksi sieltä täältä. Teksti ei ole aivan helppoa, jäin muutamassa kohdassa ymmälle viittaussuhteista. Varsinkin viimeisen kappaleen lauseen cum haec fuisset adgressus facere olen saattanut tulkita aivan väärin. Täydennys (27.2.14): Käsittelyssä se sitten selvisi: temporaalinen cum-lause edellyttää konjunktiivia (fuisset). Jälkimmäinen konjunktiivi samassa virkkeessä (dixisset) puolestaan selittyy "muistamisen" (numquidnam reminisci potuit) irreaalisuudella.
Nyt käännettävä katkelma on aivan Luopiokuninkaiden alusta. Lucifer viittaa Constantiuksen argumenttiin, jonka mukaan areiolaisen uskon oikeutuksen todistaa se, että hän on tästä uskosta huolimatta pysynyt keisarina. Lucifer alkaa kumota tätä argumenttia kertomuksella Gideonista (Tuom. 6–8), joka aluksi osoitti hurskautta ja menestyi, mutta menestyksensä huipulla alkoi tukea epäjumalanpalvelusta.

Kirjallisuutta:
Diercks, G.F. ”Introduction.” – Luciferi Calaritani opera quae supersunt (CCSL 8; 1978).
Kauhanen, Tuukka. ”Lucifer of Cagliari and Literary Criticism in Kings.” – ZAW 125:3 (2013).
Rosen, Klaus. ”Lucifer von Cagliari und Constantius II. Ein Beitrag zur Quellenkritik.” – La figura e l’opera di Lucifero di Cagliari (2001).

Lucifer Calaritanus: de regibus apostaticis
(CCSL 8, s. 135)

Usitatum quia habere dignaris verbum, quod enim nisi et integre crederes et haec quae geris circa nos deo essent placita, iam fuisses extinctus, paucorum tibi in apostasia atque crudelitate aequalium regum facta desideravi reserare, quo possit vox illa tua sepeliri quae dicat: ’Nisi catholica esset fides Arrii, hoc est mea, nisi placitum esset deo, quod illam persequar fidem quam contra nos scripserint apud Niciam, numquam profecto adhuc in imperio florerem.’
Non illorum regum facio mentionem qui a dei notitia fuerunt alieni; de his solis tracto qui in Iudaea noscuntur regnasse. In libro Iudicum invenimus Ierobabelem, filium Iosiae, electum a deo et dictum ei: Vade in fortitudine tua, et salvum facies Israel de manu Madiae.  Nonne ecce mitto te? [Tuom. 6:14] Et infra: Ego ero tecum et percuties Madiam quomodo unum hominem. [Tuom. 6:16]
Quem Madiam loquitur scriptura habuisse multitudinem tamquam arenam maris. At ubi impleta sunt cuncta quae deus Gedeoni promisit, ubi se exaltatum ex humili, locupletatum ex paupere, regem factum vidit ex plebeia conditione, quid statim facit?
Nempe dicit ad populum: Date mihi unusquisque inaurem de praeda sua. [Tuom. 8:24] Qui cum accepisset pondus inaurium aureorum ad mille septingentos siclos praeter bracchialia et torques et operimenta et purpuram, quae super reges Madiam erant, et praeter torques aureas, quae in collo camellorum adversariorum, [Tuom. 8:26] quid dicit fecisse Gedeonem sacra scriptura? Et fecit illa Gedeon in Ephod, et statuit illud in civitate sua Ephrath; et fornicati sunt filii Israel ibi et factum est Gedeoni et domui eius in scandalum. [Tuom. 8:27]
Numquidnam distulit diebus aliquantis et sic hanc est operatus contra deum malignam operam? Numquidnam reminisci potuit, cum haec fuisset adgressus facere, quod dixisset ei deus: Vade, ego ero tecum [Tuom. 6:14, 16]? Ubi est illud, quod secundum praeceptum dei demolierit Baal et lucos eius exciderit et deo obtulerit sacrificium? Ubi est illud, quod dixit ad dei nuntium sibi dicentem: Dominus tecum potens virtute. In me, domine, et si est dominus nobiscum, ut quid adprehenderunt nos omnia mala haec? Et ubi sunt mirabilia eius, quae retulerunt nobis patres nostri dicentes: non ex Aegypto adduxit nos deus? Et nunc sprevit nos et tradidit nos in manu Madiae dominus. [Tuom. 6:12–13]

Käsittelyn perusteella voin nyt tehdä muutamia tarkennuksia käännökseen: (27.2.14)
Käännös
Olet nähnyt hyväksi ilmaista vedota siihen argumenttiin, että jos et ensinnäkin uskoisi täydesti ja lisäksi jos nämä asiat, joita ajat meitä vastaan, eivät olisi Jumalalle mieleen, olisit muka jo joutunut tuhon omaksi. Niinpä olen halunnut tuoda esiin muutamien kuninkaiden tekoja, jotka ovat olleet sinun veroisiasi luopumuksessa ja julmuudessa, Tämän mukaisesti jotta voidaan tukahduttaa tuo sinun äänesi: ”Jos Areioksen usko  – siis minun uskoni – ei olisi katolinen, eikä Jumalaa miellyttäisi että vainoan sitä uskontunnustusta joka meitä vastaan on kirjoitettu Nikeassa, en todellakaan olisi tähän asti kukoistanut hallitsijana.”

En edes mainitse niitä kuninkaita, joille Jumalan tunteminen oli vierasta; käsittelen vain niitä, joiden tiedetään hallinneen Juudeassa. Tuomarien kirjasta löydämme Gideonin, toiselta nimeltään Jerubbaalin, Joasin pojan, jonka Jumala valitsi ja sanoi hänelle: ”Mene käyttäen voimaasi, ja päästä Israel vapaaksi Midianin käsistä; katso, enkö minä lähetä sinua? ... Minä olen sinun kanssasi, sinä kukistat Midianin kuin kukistaisit yhden ihmisen.” (Tuom. 6:14, 16) Raamatussa sanotaan Midianilla olleen joukkoja kuin meren hiekkaa. Mutta kun kaikki, mitä Jumala lupasi Gideonille, oli täyttynyt, kun hän huomasi tulleensa korotetuksi alhaisuudesta, rikkaaksi köyhästä, kuninkaaksi rahvaan tilasta, mitä hän heti seuraavaksi teki?

No hän tunnetusti sanoi kansalle: ”Antakaa minulle, kukin saaliistaan, kultarengas.” (Tuom. 8:24) Kun Gideon oli saanut ”kultarenkaat, niiden paino oli jopa tuhat seitsemänsataa sekeliä, lukuun ottamatta käsivarsirenkaita, kaulaketjuja, liinavaatteita ja Midianin kuninkaiden purppuravaatteita, ja lukuun ottamatta vihollisten kamelien kultaisia kaulaketjuja” (8:26), mitä Raamattu kertoo hänen tehneen? ”Gideon teki niistä efodin, ja hän sijoitti sen kaupunkiinsa Efratiin [vrt. Vulgata: Ephra; oik. Ofraan]. Israelilaiset alkoivat siellä uskottomiksi, ja se koitui lankeemukseksi Gideonille ja hänen huoneelleen.” (8:27)

Kuinkahan hän viivytteli muutaman päivän ja sitten oli jo tehnyt teki tämän pahan teon Jumalaa vastaan? Pystyiköhän hän kuvittelemaan muistamaan, että kun hän alkaisi alkoi toteuttaa tätä ilkityötä, että Jumala sanoisi oli sanonut hänelle: ”Mene, minä olen sinun kanssasi” (Tuom. 6:14, 16)? Missä on hän, joka Jumalan käskyn mukaisesti hävitti Baalin, hakkasi maahan sen uhrilehdot ja uhrasi Jumalalle? [vrt. Tuom. 6:25–26] Missä on hän se [asenne], joka, kun Jumalan lähettiläs sanoi hänelle: ”Herra kanssasi, sinä mahtava voimassa”, vastasi: ”Voi minua, herra! Jos kerran Herra on meidän kanssamme, kuinka kaikki nämä onnettomuudet ovat kohdanneet meitä? Missä ovat hänen ihmetekonsa, joista isämme meille kertoivat sanoessaan: ’eikö Jumala tuonut meitä pois Egyptistä?’ Nyt Herra on hylännyt meidät ja luovuttanut meidän Midianin käsiin.” (Tuom. 6:12–13)

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Hugo Grotius: De jure belli ac pacis

Michiel van Mierevelt, Hugo de Groot,
1631
Hugo Grotius (1583-1645) oli hollantilainen laaja-alainen ajattelija ja toimija: Elinaikanaan, jo hyvin nuorena, hän osallistui keskusteluihin filosofian, teologian, politiikan teorian, oikeustieteen, moraalifilosofian ja koulutuksen aloilla. Hän myös toimi kansallisessa ja kansainvälisessä politiikassa muun muassa lakimiehenä ja diplomaattina. 

Monella muullakin tavalla värikkäästä elämästään huolimatta jälkipolvet muistanevat Grotiuksen parhaiten hänen luonnonoikeutta koskevista kirjoituksistaan. Historian saatossa Tuomas Akvinolaisen (1225–1274), Grotiuksen ja lukuisten muiden näkemysten vuoksi luonnonoikeus on nykyään rikas ja hieman vaikeaselkoinen käsite.

Kääntämäni teksti on Grotiuksen teoksesta De jure belli ac pacis (1646), joka julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1625. Käännöksenä yli 900 sivua kattava koostuu johdannosta ja kolmesta kirjasta. Johdannossa (Prolegomena) Grotius esittelee ja puolustaa filosofisia sitoumuksiaan. Ensimmäinen kirja – jonka alkua olen kääntänyt – määrittelee sodan käsitteen sekä arvioi sodan oikeutusta ja sitä, ketkä ovat oikeutettuja sodankäyntiin. Toisessa kirjassa Grotius käsittelee sodan syitä, omaisuuden alkuperää ja oikeuksien siirtoa. Kolmannessa kirjassa hän puolestaan arvioi vihollistaistelijoiden kohtelua sodan aikana. Kirjan ensijulkaisun jälkeen Grotius päivitti tekstiä ja saattoi näitä uusia versioita julkaistaviksi.

Väitöskirjani koskee moraalikasvatusta kansainvälisen oikeuden opiskelussa nykypäivänä. Koska en tee varsinaisesti historiallista tutkimusta Grotius yleensä ja De jure belli ac pacis -teos erityisesti eivät lukeudu keskeisiin lähteisiini. Kuitenkin koska Grotiuksen rooli kansainvälisen oikeuden aatehistoriassa on suuri – häntä on jopa kutsuttu modernin kansainvälisen oikeuden perustajaksi – ja koska hän on myös kirjoittanut koulutuksesta, haluan tutustua hänen kirjoituksiin ja elämään. Grotiuksen tekstien lukeminen alkuperäiskielellä on mielekäs lisähaaste varsinkin, koska ainakaan De jure belli ac pacis -teosta ei toistaiseksi ole käännetty suomeksi.

Latinankielinen teksti vuoden 1646 painoksesta on saatavilla tästä. (Teksti alkaa siis C-initiaalista "Contoversiae".) Sama teksti on transkriboituna alla; sen jälkeen suomennos. Suomennoksen lisäksi on saatavilla myös englanninnos.


Caput 1. Quid bellum, quid jus?

I. Controversiae eorum quos nulla juris civilis tenet communio (quales sunt et qui in gentem nondum coierunt et qui inter se diversarum sunt gentium – tum privati, tum reges ipsi – quique par regibus jus obtinent, sive illi optimates sunt sive populi liberi) aut ad belli aut ad pacis tempora pertinent. Sed quia bellum pacis causa suscipitur et nulla est controversia unde non bellum oriri possit, occasione bellici juris quaecunque tales incidere solent controversiae recte tractabuntur; ipsum deinde nos bellum ad pacem, ut finem suum, deducet.

II. De belli ergo jure acturi videndum habemus quid bellum sit de quo quaeritur, quid jus quod quaeritur. Cicero dixit bellum certationem per vim. Sed usus obtinuit, ut non actio, sed status eo nomine indicetur ita, ut sit bellum status per vim certantium, qua tales sunt. Quae generalitas omnia illa bellorum genera comprehendit de quibus agendum deinceps erit – neque enim privatum hic excludo, ut quod re ipsa prius sit publico et haud dubie cum publico communem habeat naturam – quae propterea uno eoque proprio nomine signanda est. Neque huius nominis origo repugnat: est enim ‘bellum’ ex voce veteri ‘duellum’, ut ‘duonus’ quod fuerat factum est ‘bonus’ et ‘duis’ ‘bis’. Duellum autem a duobus dictum simili sensu quo pacem unitatem dicimus. Sic Graecis ex multitudinis significatione πόλεμος veteribus etiam λύη a dissolutione, quomodo et corporis dissolutio δύη. Neque usus vocis laxiorem hanc notionem repudiat. Quod si quando belli nomen publico tantum tribuitur, nihil id nobis obstat, cum certissimum sit, nomen generis saepe speciei praesertim excellentiori peculiariter adhaerescere. Iustitiam in definitione non includo, quia hoc ipsum in hac disputatione quaerimus, sitne aliquod bellum justum et quod bellum justum sit. Distingui autem debet id quod quaeritur ab eo de quo quaeritur.

III. De jure belli cum inscribimus hanc tractationem, primum hoc ipsum intelligimus quod dictum jam est: sitne bellum aliquod justum, et deinde, quid in bello justum sit? Nam jus hic nihil aliud quam quod justum est significat – idque negante magis sensu quam aiente, ut jus sit quod iniustum non est. Est autem iniustum quod naturae societatis ratione utentium repugnat. Sic alteri detrahere sui commodi causa contra naturam esse dicit Cicero atque ita probat, quia si id fiat, societas hominum et communitas evertatur necesse sit. Hominem homini insidiari nefas esse evincit Florentinus, quia cognationem quandam inter nos constituerit natura. Seneca: ut omnia inter se membra consentiunt, quia singula servari totius interest; ita homines singulis parcent, quia ad coetum geniti sumus; salva enim esse societas nisi amore et custodia partium non potest. Sicut autem societas alia est sine inaequalitate, ut inter fratres, cives, amicos, foederatos, alia inaequalis, καθ’ ὑπεροχὴν Aristoteli, ut inter patrem et liberos, dominun et servum, regem et subditos, Deum et homines, ita justum aliud est ex aequo inter se viventium, aliud eius qui regit et qui regitur, qua tales sunt. Quorum hoc jus rectorium, illud aequatorium recte, ni fallor, vocabimus.

Suomennos

Sodan ja rauhan oikeudesta

Ensimmäinen kirja, luku 1: Mitä on sota? Mitä on rauha?

I. Niiden, joita ei pidä yhdessä kansallinen laki, väliset kiistat liittyvät joko sodan tai rauhan aikaan. Kiistoja voi syntyä niiden välillä, jotka eivät vielä ole muodostaneet kansallisvaltiota, ja niiden, jotka kuuluvat eri kansallisvaltioihin – sekä yksityishenkilöiden että kuninkaiden välillä. Samoin kiistoja voi syntyä niiden välillä, joilla on samat oikeudet kuin kuninkailla – kuulukoot he aristokraattiin tai olkoot he vapaita kansoja.
Kuitenkin sotaan ryhdytään rauhan saavuttamiseksi, eikä ole kiistaa, minkä vuoksi sota ei voisi syttyä. […] Sota viimeisenä päämääränään on johtaa meidät rauhaan.

II. Kun ryhdymme käsittelemään sodan oikeutta, meidän täytyy tarkastella, mitä ovat sota ja oikeus, joita tutkimme. Cicero sanoo sodan olevan voimalla kilvoittelua. Mutta on yleistynyt käsitys, jonka mukaan sota käsite ei tarkoita toimintaa vaan tilaa. Niinpä sota on voimalla kilvoittelevien välinen tila. Tämä yleismääritelmä käsittää kaikki ne sodat, joita käsitellään tästä eteenpäin. En näin rajaa pois yksityisten välistä sotaa, joka on julkista sotaa vanhempi ja joka kiistatta on julkisen sodan kanssa saman luontoinen. Niinpä molempia pitäisi kutsua samalla nimellä. Eikä sanan alkuperä ole yhteensopimaton sen käytön kanssa. Nimittäin ’bellum’ (’sota’) johtuu vanhasta sanasta ’duellum’ (’kaksintaistelu’) kuten ’bonus’ johtuu vanhasta sanasta ’duonus’ (’’) ja ’bis’ (’kahdesti’) sanasta ’duis’. Lisäksi sana ’duellum’ käsittää sanan ’duo’, mikä rinnastuu siihen, että kutsumme rauhaa unioniksi (unitas). Samalla tavoin kreikkalaiset johtivat sotaa tarkoittavan sanan moninaisuutta tarkoittavasta sanasta. He myös johtivat sanan osajoukko sotaa tarkoittavasta sanasta, joka sisältää ajatuksen hajoamisesta aivan kuin sana ruumiin hajoaminen viittaa sanaan tuska. Eikä käyttö ole ristiriidassa tämän sanan laajemman merkityksen kanssa. Vaikka sana sota viittaa joskus julkiseen sotaan, ei tämä torju näkemystämme, sillä on täysin varmaa, että suvun nimeä käytetään erityisellä tavalla viittaamaan lajin nimeen, etenkin lajiin, joka on kuuluisampi. En sisällytä oikeamielisyyttä määritelmääni, koska tätä selvitämme tässä tutkimuksessa, eli onko olemassa oikeudenmukaista sotaa ja millainen on oikeudenmukainen sota. Tutkimuksen kohde täytyy erottaa päämäärästä, jota kohti tutkimus pyrkii.

Kun annamme tälle tutkimukselle nimeksi ’Sodan oikeus’, ymmärrämme tällä ensinnäkin, kuten on jo todettu, kysymyksiä ’Voiko mikään sota olla oikeutettu?’ ja ’Mikä on oikeutettua sodassa?’. Oikeus tässä ei näet tarkoita muuta kuin mikä oikeamielistä (oikeudenmukaista), ja tämä myös on ymmärrettävä pikemmin vastakohtaisesti kuin puoltavasti siten, että oikeamielistä on se, mikä ei ole väärämielistä (epäoikeudenmukaista). Väärämielistä on se, mikä ei sovi yhteen sen kanssa, mikä on luonnollista järjellisten olentojen yhteisölle. Niinpä toiselta riistäminen oman hyödyn tavoittelemiseksi on Ciceron mukaan luonnonvastaista. Tämän hän todistaa esittämällä, että ihmisyhteisö ja yhteinen hyvä välttämättä tuhoutuisivat tällaisen toiminnan seurauksena. Florentinus osoittaa, että ihminen ei saa vaania toista, koska luonto on luonut välillemme veriheimolaisuuden. Senecan mukaan ’Samoin kuin kaikki ruumiinosat ovat yhteisymmärryksessä, koska jokaisen säilyminen edistää kokonaisuuden hyvinvointia, myös ihmiset pidättäytyvät vahingoittamasta toisiaan, sillä olemme syntyneet elämän yhteisöön. Nimittäin yhteiskunta ei voi säilyä ilman rakkautta ja sen osien suojelua.’. Lisäksi aivan kuten on eräs tasa-arvoinen yhteisöllinen suhde – kuten suhteet veljien, kansalaisten, ystävien ja liittolaisten välillä – ja toinen epätasa-arvoinen suhde, Aristoteleen mukaan kaikkein tärkein, – kuten isän ja lasten, isännän ja orjan, kuninkaan ja alamaisten, sekä Jumalan ja ihmisen välillä – samoin on eräs käsitys oikeudesta tasa-arvoisten välisessä suhteessa ja toinen käsitys, joka koskee hallitsijaa ja hallintoalamaista, huomioiden heidän erilaiset asemansa. Jos en erehdy, jälkimmäistä kutsumme hallinto-oikeudeksi ja ensimmäistä tasa-arvoisten oikeudeksi.  

Sanastoa:

controverisae, ae f. = riita, kiista
teneo, tenui, tentum = pitää
communio, onis f. = yhteisyys
coierunt = ?
obtineo, tinui = pitää hallussa, vallassaan
optimas, atis = parhaimmisto, aristokratia
suscipio, cepi, ceptum = turvata
orior, ortus = nousta
talis, e = sellainen
incido, cidi = sattua
tracto = käsitellä, pohtia
acturi = ?
ius, iuris = oikeus, oikeussääntö, laki
quaero, quaesivi, queasivitum = etsiä, tutkia
certatio, onis f. = kilvoittelu
vis, vim, vi, vires f. = voima
actio, onis f. = toimittaminen
indico I. = kutsua, ilmaista
ago, egi, actum III. = keskustella, käsitellä
prior, us = aikaisempi
propter = vuoksi
signo, I. = ilmaista, merkitä
hujus = käyttö
origo, inis f. = alkuperä
repugno I. = olla ristiriidassa
laxus = laaja, tilava
tribuo, ui, utum III. = antaa
Iustitia, ae f. = oikeamielisyys
disputatio, onis = (tieteellinen) esitys, väittely
aliqui, qua, quod = jokin
inscribo, scripsi, scriptum III. = nimittää
magis = pikemmin
ajente = ?
autem = lisäksi; näet; sitä vastoin
sic = täten, niinpä
detraho, traxi, tractum III. = riistää
commodo = hyötyä
insidior I. = väijyä, vehkeillä
cognatus = veriheimolainen
parco, peperci III = säilyä
salvus = terveys, hyvinvointi

Tuomas Tiittalan puolesta