Informaatiota

Tämä blogi on luotu latinan lukupiirin työalustaksi ja viestintäväyläksi. Sana ’lukupiiri’ voi kuulostaa vaatimattomalta, mutta kokemuksemme mukaan tekstien lukeminen ryhmässä on mukava mutta samalla tehokas tapa kehittyä alalla kuin alalla.

Tässä teologisen ja humanistisen tiedekunnan koordinoimassa lukupiirissä on tarkoitus perehtyä niin kirjallisiin kuin ei-kirjallisiinkin omavalintaisiin teksteihin sekä saada harjaannusta kenties omissa opinnoissa tärkeiden latinankielisten lähteiden lukemiseen. Lisäksi latinaksi lukeminen on vain yksinkertaisesti hauskaa :) Tule siis mukaan seikkailemaan alkuperäistekstien kiehtovaan maailmaan!

Kohderyhmä: kaikki

Ideana on, että kukin osallistuja tuo mukanaan itseään kiinnostavan tekstin, jota sitten yhdessä luetaan. Mutta ei hätää, ellet keksi omaa tekstiä – autamme sinua valitsemaan sopivan. Koska antiikin latinaa voi opiskella kattavasti Klassillisen filologian oppiaineessa, olemme alustavasti ajatelleet, että lukupiiri keskittyy lähinnä latinaan myöhäisantiikista nykypäivään, mutta toimimme toki osallistujien toiveiden mukaisesti.

Mukaan toivomme teologian, klassisen filologian, muiden kielten, historian, taidehistorian, filosofian, oikeustieteen, kirjallisuuden ja kielitieteen opiskelijoita ja jatko-opiskelijoita sekä ylipäätään kaikkia, jotka haluavat laajentaa latinankielisen kirjoitetun kulttuuriperinnön tuntemustaan. Lähtötasoksi olisi hyvä olla sen verran latinan osaamista, että sanakirjojen ja muiden apuneuvojen avulla pystyy ymmärtämään teksteistä olennaisen – toki myös käännöksiä käytetään apuna, milloin mahdollista. Kielioppia ei tarvitse osata kuin vettä vaan: lukupiirityöskentely nimittäin mahdollistaa hyvin eri vaiheissa olevien latinantaitajien yhteistyön, sillä ohjaajat ja muut lukupiiriläiset osallistuvat kaikki tekstien tulkintaprosessiin – mikään ei siis jää täysin yhden henkilön varaan. Toivomme mukaan silti myös edistyneempiä latinantuntijoita – motivaatioksi riittää vaikkapa vain kielitaidon ylläpitäminen ja uusien aluevaltauksien tekeminen.

Työtavat

Lukupiiri kokoontuu kevätlukukaudella 2014 kahden viikon välein 29.1., 12.2., 26.2., 12.3., 26.3., 9.4., 16.4. klo 12–14 siten, että 3. periodilla tapaamispaikka on U37 sh 1 ja 4. periodilla U37 sh 2. Ensimmäinen kokoontumiskerta oli kuitenkin ma 13.1.2014 klo 16–18. Ilmoittautuminen Weboodissa on nyt päättynyt. Aikataulu- ja muissa asioissa voit kirjoittaa sähköpostia meille ohjaajille (ks. Ohjaajat). Kokoontumisissa luetaan aina kulloistenkin osallistujien tekstejä, joita osallistuja yhdessä ohjaajien kanssa on lyhyesti taustoittanut aikaisemmin tämän sivuston Blogikeskustelu-palstalla ja jotka kaikki ovat vilkaisseet etukäteen lävitse. Myös tekstin jakeluväylänä toimii mahdollisuuksien mukaan blogi. Tarkoitus on tapaamiskerralla hahmottaa tekstin kielellinen rakenne, selvittää hankalat sanat ja käsitteet sekä ymmärtää tekstin keskeinen sisältö asiayhteydessään. Käytämme koko ajan sanakirjoja sekä tasokkaita hakuteoksia, kuten wikipediaa :)

Niillä kerroilla, joilla et ehdi mukaan tapaamiseen, voit kommentoida tekstejä sähköisesti. Sovimme työtavoista ja luettavien tekstien laajuuksista ensimmäisellä kerralla, kun näemme, paljonko meitä on ja mitä kukin erityisesti toivoo.

Opintopisteitä tarjolla

Kokoontumisia on seitsemän kertaa (2 tuntia kerrallaan). Lukupiiri on suunniteltu siten, että siihen voi osallistua sekä ilman suoritusmerkintää että opintopisteiden toivossa. Kannustamme molempiin suoritustapoihin. Ne jotka suorittavat opintopisteitä, sitoutuvat normaaleihin kurssivelvoitteisiin, mikä tarkoittaa sitä, että – valituista teksteistä riippuen – osallistuja tekee sovittavan määrän lisätyötä niin, että suoritettavan opintopistemitoituksen (2–5 op) työmäärä tulee täytettyä. Täydentävää lisätyötä voi olla mm. toisten osallistujien tekstien ”opponoiminen” – olemme ajatelleet, että mahdollisuuksien mukaan jokaisen osallistujan tekstiesittelyä varten nimettäisiin myös vastuuhenkilö, joka pyrkisi herättämään keskustelua ja siten tukisi tekstin esittelijää. Toinen täydennysvaihtoehto on kääntää lisää tekstiä tai laatia käsitellyn tekstin pohjalta viimeistelty suomennos.

Lukupiirissä ei ole lopputenttiä vaan siitä saa suoritusmerkinnän. Lukupiirin opintosuorituksen saa korvattua suoraan tai sopimuksen perusteella (ks. Korvaavuudet). Ohjaajat auttavat pyydettäessä etsimään korvaavuuksia ja antavat tarkempia tietoja lukupiiristä oppiaineeseen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti